keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Pfaff:in uusi koti!

Kesäkesäkesäkesä! Ei hirveästi tee mieli istua kotona ompelukoneen ääressä kun ulkona paistaa aurinko ja sisällä on kuumempi kuin saunassa!

Muttamutta.. Eihän sitä silti ole aivan ompelematta voinut olla. Eräänä päivänä menetin hermoni ompelukoneeseeni (jossa on ollut pikku "vikoja" jo aiemmin) ja totesin että se ei ole minun käyttööni sopiva. Ompelukoneella lähinnä ompelen aplikaatiot ja kaksoistikkaukset, mutta eteenkin nuo aplikaatiot rupesivat häiritsemään. Koneeni teki toki parempaa jälkeä kun edellinen markettikone, mutta silti en ollut jälkeen tyytyväinen, en läheskään. Hermoni olivat monet monet kerrat koetuksella!
Siispä soitin liikkeeseen, josta koneen ostin, ja koska siinä oli vielä vaihtotakuuta rutkasti jälellä, (kone oli käytössäni n.3kk) otin ja vaihdoin koneen toiseen. (Tosin aika paljon kallimpaan, mutta kalliita oilisivat olleet myös uudet ikkunat mikäli kone olisi päättänyt siitä joku kerta livahtaa..) Muutaman päivän kokeilin kahta konetta, joista tämä nykyinen koneeni oli huomatavasti parempi. Nyt minulla on Pfaff:in kone, ja olen erittäinerittäinerittäinerittäin tyytyväinen! Kone on niin jämäkkä ja ompelee loistavaa jälkeä, ja kangaskin kulkee kuin itsestään! Ihana!

Tässä siis "koeajalla" ompelemani t-paita, nimenomaan Pfaff:illa:



Niimpä syntyi TI-TI-LISKO paita!
Kankaat on hamstrattu Eurokankaasta, resori Nappi&nauhasta. Koko on 92 cm (joka on pikkumiehelle vielä kokoa liian iso). Todelliset värit vastaavat ylemmän kuvan värejä paremmin. Tyytyväinen olen lopputulokseen, kiva käyttöpaita!

Tässä vielä hihaton kesäksi, samoilla sävyillä mennään:



Hieman saisi jo sataa minun puolesta vettä! Ilma on niin painostavaa, ettei tiedä miten päin olisi.. Mutta ei saa valittaa kun kerrankin on lämmintä!

3 kommenttia:

  1. Hipun blogin kautta taisin eksyä tänne.
    Kiva blogi sinulla ja lukijaksihan sitä täytyy alkaa :).

    VastaaPoista
  2. Piti tulla tänne kurkkimaan kun olit blogissani käynyt :) Ihania ompeluksia täällä :) Tulen toistekin.

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia! Täytyy yrittää ahkerammin lisäillä kuvia, kunhan oppisin ensin tuon kuvankäsittelyohjelman käytön, ei ollutkan niin yksinkertainen homma! :)

    VastaaPoista