keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Ompelun ihmeelliseen maailmaan hurahtanut.

Päätin siis aloitta blogin. Ompelen aina kun aikaa riittää ja inspiraatio iskee. Esittelypuheet eivät ole lempipuuhaani, joten lyhyesti virsi kaunis!



Eilen illalla hurauttelin kerrankin jotain itselleni. Kangas on canvas:ea sekä yläosa mustaharmaata farkkua. Sisäosa on punaista puuvillakangasta, ja laukun saa kiinni magneettisella painonapilla. Kankaat ovat kaikki Eurokankaasta.
Laukku on todellisuudessa hieman enemmän vanhan roosan värinen, mielestäni kuvassa se näyttää vähän pinkimmältä. Laukusta tuli aivan minun näköiseni!

Tässä myös muita lähipäivinä ompelemiani vaatteita:



Kokeilin tänään ensimmäisen kerran kankaanpainantaa! (Yhden kirjaimen ja yhden tähden olen painanut, siitä kohta lisää)
Ja olipas muuten työlästä! (tai no, ehkä olen vain hieman kärsimätön persoona..) Mutta saapahan juuri sen näköistä kun itse haluaa. :)
Hihaton paita oli siis helppo kokeilukappale. Koko on 92 cm, kangas Eurokankaasta ja resori Myllymuksuilta.
Empäs malttanut edes silittää (tuotakaan) ennen kuvaamista, saati sitten päätellä kaksoistikkausta helmassa. Se odottakoon huomiseen.



Toinen hihaton valmistui Eurokankaasta ostetusta kankaasta, sekä Myllymuksujen resorista. Koko on 122cm. Tässä siis kokeilin tuota kankaalle painamista, tosin aivan yhdellä ja yksikertaisella sabluunalla.

Huomenna pitäisi lähteä juhannusta viettelemään mökille, ehkä sitten sunnuntaina takaisin. Ja voi että se varmasti sunnuntaina sormia kutkuttaa kun ei ole voinut moneen päivään ommella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti