torstai 27. tammikuuta 2011

Kangaskaapin kätköissä.

Koska sain vihdoin siivottua kangaskaapin, tai toisinsanoen muuton jäljiltä (lue: 3kk muutosta..) laitettua kaikki kankaat paikalleen, päätin minäkin tehdä blogipäivityksen kangaskaapistani.


Tässä siis kaappi kokonaisuudessaan. Kaapin sisältöön kuuluu vain kankaat, erikseen ovat sitten langat,vetskarit, tukikankaat yms. oheismateriaali. (koska tuohon kaappiin ei oikein kivasti kaikkea mahtuisi tunkemaan.)
Tai mahtuisi, jos kankaat laittaisi kahteen riviin, mutta tuosta pystyy kivasti katsomaan yhdellä silmäyksellä, ilman että siirtelee toista pinoa pois edestä, että mitä kangasta käyttäisi.

Ylimmällä hyllyllä:
- Vasemmalla resorit.
- Oikealla puuvillakankaat.




Seuraavalla hyllyllä:
- Vasemmalla takana pienempiä palasia puuvillakangasta, ei kuitenkaan ihan aplikaatio tilkkuja. (paitsi kolme alinta violettia ovat isoja paloja. Eivät vaan mahtuneet enää ylähyllylle.)
- Vasemmalla edessä pul-kangasta.
- Oikealla pienempiä paloja trikoita, velouria yms. Ei ihan pieniä, mutta sellaisia, mistä ei saa esimerkiksi enää koko paitaa, mutta saa esimerkiksi hihoja, miehustoja, hattuja yms.


Sitten:
- Trikookankaat. Single sekä interlock trikoita.




Toisiksi alin hylly:
- Vasemmalla velourkankaat.
- Oikealla joustofroteet.



Alimmalla hyllyllä:
- Vasemmalla fleecekankaat
- Oikealla collegekankaat, sekä muita sen tyyppisiä kankaita. (Alimpana farkkukangas.)




Ja mikä ihaninta: Olen uuden kameran onnellinen omistaja! Jospa kuvanlaatu nyt hieman paranisi. Harkittuamme pitkään, päädyimme järjestelmäkameraan. Edellinen olikin jo melko antiikkinen "pokkari".
Ainakin nuita kankaita kuvatessa, ilman että eri ominaisuuksiin ja ohjelmiin perehdyin, sai jo tosi kirkkaita ja selkeitä kuvia!
Vielä kun oppisi käyttämään jotain kuvankäsittelyohjemaa..

3 kommenttia:

  1. Voi kun sulla on siisti kangaskaappi! Ei tietoakaan mytyistä ja mykkyröistä. Olen aika kateellinen. =)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia! :)

    No, ennen ne olikin vähän mitensattuu sekaisin, mutta onneksi jokin kankaidenlajittelu inspiraatio iski, ja sain ne järjestykseen! Huomattavasti helpompi miettiä mitä seuraavaksi tekisi! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan siistiä! Ja tilaakin on vielä hyvin :)

    VastaaPoista