tiistai 10. huhtikuuta 2012

Pinkkiä.

Tuttavani ihastui näihin (hänen kummitytölleen) tekemiin haalareihin. Hän halusi samanlaiset omalle tyttärelleen, pinkkinä. Ei kun kangasta metsästämään.
Ulkomailtahan sitä loppuviimein piti tilata, eikä edes suoraan JNY:ltä, kun postikulut olisivat olleet turhan korkeat. Tässä lopputulos:

Koko: +74cm (pieni 80cm)
Kaava: Muokattu Ottobren Mustikka-haalareista vähän joka suuntaan.
Kangas: Jny: pilvivelour, tilattu Lieblingsstückeltä.

Nämä mahtuvat vielä omalle tytölle, joka on 75,6 cm pitkä, mutta ovat nyt juuri sopivat olka-haara mitasta, kauaa eivät meillä enää menisi. Toiveena siis oli että koko olisi reilu 74. Lahkeensuuresorit ovat pitkät, kuvassa oikea lahjeresori on käännettynä.

Näissä kokeilin ekakertaa kantata peitetikkikoneen nauhankääntäjällä 3-kerroin. Ohje löytyy täältä.

Syy tähän oli se että peitetikkikoneeni, joka on aina ollut niin kiltti (verrattuna muihin kuulemiin tarinoihin) rupesi äksyilemään. purettuani mooonta kertaa hyppytikin vuoksi, kyllästyin ja ajattelin että syteen tahi saveen, kokeillaan. Ja se toimi! Kerran tuli vielä hyppytikkiä vetskarin kohdalla 3-kertaisenakin mutta vielä kerran purettuani ei! Ja sain haalarit kantattua! Jee!
Tätä tulen varmasti käyttämään paksujen veloureiden kohdalla, jos koneeni vielä temppuaa!
Sitäpaitsi kanttaus oli mukavan ohut,verrattuna 4-kertaiseen, ei ollenkaan huono ratkaisu.
 
Sitten pöksyt, jotka tein, koska metristä kangasta jäi haalareiden päältä jäljelle n.40 cm korkea lipare. Siitä tuli juuri ja juuri nämä:

Koko: 80-86 cm
Kangas: Jny:n pilvivelour
Kaava: Oma

Näissä on tosi pitkät resorit, joten menee hyvin kaksi kokoa. (Resorin pituus n 10-12 cm. ja vasen lahje jotenkin rytyssä kuvassa.)

Viimeiseksi tein tuttavalle itselleen hatun, lörppäpipon:

Koko: 55-56
Kangas: Jny:n pinkki tähtijersey, vuorena pinkki jersey, oisko ikasyrin?
Kaava: Oma, ihan vapaalla kädellä piirrelty.

(Kuva on kovin tumma ja valoton..)

No, koittakaas arvata mikä on heidän lempivärinsä ;)

5 kommenttia:

  1. Voi kunpa minäkin oppisin ompelemaan! Harjoittelu alkaa heti, kun postipoika tuo kankaat. Ihania vaatteita olet tehnyt.

    VastaaPoista
  2. Oi,varmasti opit! Minäkin ihan itseoppineena ompelen, aloitin joskus reilu 2v sitten ja ihan peruskoulun opeilla. (eli mitään ei ollu päässä muistissa :D ) Ja virheiden kautta voittoon, varo vaan, tähän jää koukkuun! :)

    Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Ihanuuksia nuo kaikkI! :)
    Pitääpäs kokeilla joskus tuon ohjeen mukaan kanttia! :)

    VastaaPoista
  4. Tosi söpöt housut sekä haalari! :)

    VastaaPoista
  5. Teetkö tilauksesta vaatteita? Ihastuin nimittäin tohon haalariin:)

    VastaaPoista