perjantai 31. elokuuta 2012

Pikapostaus ja ylimääräinen ylläriarvontapalkinto.

Kaava: Oma, ihan vaan leikelty.
Koko: n.52cm
Kangas: Joustofroteeta Hannankankaasta. Vuorina Ikasyrin lime singlejersey.

Muutama tehosteviiva applikaatiosta unohtui (mm. ratti) mutta huomasin/muistin ne vasta kun pipo oli jo kasassa. Eli näillä mennään.

Tämä pipo matkasi siis kotiin, joka voitti alunperin ylläriarvonnassa mutta ei ilmoittautunut ajoissa. No, ei mennyt kun jokunen tunti sen jälkeen, kun arvoin uuden (Annoin viikon aikaa ilmoittautua, koska tilaus Hannankankaalle piti saada lähtemään,enkä halunnut venyttää ompelua mahdottoman pitkälle), niin hän ilmoittautui, oli ollut kesälomaa viettämässä, joten ei ollut netin äärellä.

Hannan kangas sponsoroi arvontaa, ja he lähettivät kankaat myös tähän pipoon, joten lupasin ommella hänellekin vielä arvontapipon. Tosin hieman hitaammalla aikataululla, koska ompelin kaikki muut arvontapalkinnot (pipon,t-paidan sekä liivihupparin) ensin. Tämä valmistui vajaa pari viikkoa kankaiden saapumisen jälkeen.
Valmiina ja uudella omistajallaan, pienellä automiehellä, tämä pipo on siis ollut jo tovin. Ainakin 3 viikkoa.. Tiedättehän te tämän minun bloggaustahtini :D

7 kommenttia:

  1. Onpa ihana. IHan varmasti mieluinen pikkumiehelle!

    VastaaPoista
  2. Pipo on käytössä ja mieluinen! Hiki valui yksi päivä, mutta pipo piti olla päässä :D Kiitos vielä ihanasta extraylläripalkinnosta :)

    VastaaPoista
  3. Voi,kiitos teille! :) Ja ihana kuulla että pipo on mieluinen! :)

    VastaaPoista