keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hyvää Uutta Vuotta! Tähtiä ja sumuja.


Vuoden viimeinen postaus.
Toivottavasti ensi vuonnakin blogissa nähdään paljon uusia ompeluksia.
Kiitos kaikille  kuluneesta vuodesta, jokainen kommentti on lämmittänyt mieltä oikein kovasti! :)

Vuoden viimeinen postaus pitää sisällään perus collegetunikan.


 


Tämä valmistui jo marraskuun alussa, ja on kyllä osoittautunut yhdeksi lempivaatteeksi.

Kangas oli marinoitunut kaapissa n. vuoden verran.
Miksikö? Koska en vaan löytänyt sopivaa paitakaavaa itselleni, en edes itse piirtämällä, ilman muotolaskoksia. Enkä niistä kymmenistä valmiskaavoista.
Ja voi kuinka lähellä se koko ajan olikin. Omassa kaapissa. Joka tyypin kaava kirja. Sieltä löytyi apu. Peruspaita. Ihan pikkaisen muokkasin etukpl kädentietä ja olkasaumaa laskin n.0,7cm, mutta muuten istui niin kivasti.
Muutama muukin yläosa on kaavalla jo syntynyt (4kpl). Tähän on hyvä lopettaa vuosi 2014, ja ensi vuonna ommella paljon itselle!

Sovituskuvathan voi vetää kierteellä ja korkkiruuvina!







torstai 4. joulukuuta 2014

Virta.

Versonpuodin virta. Niiiiiiiin kauniit värit. Olihan sitä pakko napsutella meille.

Siitä sntyi pienemmälle jumpsuit.

(kuvat ryppyisistäkin ryppyisempiä, mutta jee, nyt minulla on uusi silitysrauta, joten seuraavat kuvat saattavat jopa olla sileitä!)




Tykkään! Ehkä täytyy vielä yksi tehdä tehdä. (Yksi on bloggaamatta, joten näitä meillä nyt kolme.) Lämpimiä talveksi,kun alle pukee hihattoman paidan/bodyn ja sukkahousut!