tiistai 31. tammikuuta 2012

Nimijuttuja!

Pieni poika sai nimen, ja me kävimme juhlistamassa häntä!

Poika on juuri täyttänyt 3kk ja käyttää jo 68(74) cm vaatteita, joten en halunnut tehdä mitään ihan pikkuruista (vaikka ne niin suloisia onkin!!)
Tässä viemisiä:
Koko: 74-80cm (Resorit käännettynä menee 74cm)
Kaava: Ottobre Loikka
Kangas Hihoina Jny:n ruskeaa tähtijerseytä, etu ja takakappaleena Jny:n viidakkojerseytä. Nappilistan keltaiset Kam-tähtinepit jostain.

Koko: 74-80 cm
Kaava: Oma muokkaus Ottobren Hupsis trikoohousuista.
Kangas: KVK:n velour, resori myllymuksuilta (mangon keltainen) ,samoin kuin paidan resori. Puolikuutaskut Jny: tähteä, ja ruskea kanttaus, on niin tumma kuvassa ettei koko kanttausta oikein erota.. Miksi kaikki pitää kuvata häthätää??

Kamalan tummia kuvia kun ilman päivän valoa kiirellä ennen lähtöä. Ruskeakin näyttää kuvassa melkein mustalta, oikeasti setti on ihanan pirtsakka!

Oikein mieluinen saaminen onneksi oli! :)

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Tähtiainesta!

Tähtihaalarit:

Koko: n.80cm
Kaava: Ottobre mustikkahaalari muokattuna vähän suuntaan jos toiseen (eli pituutta selkään,kavennettu sivuilta, lahkeisiin resorit..)
Kangas: JNY:ltä.

Siinäpä ne. :) Meillä kyllä tykätään (äiti tykkää ;) ) haalareista kovasti ja erimallisia sellaisia onkin jo monet! Ne näyttää niin söpöisiltä pienten ihmisten päällä!

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Päänlämmittimiä.

Joululahjaksi menneitä.. Kaikki hieman lörppämallin pipoja paitsi toi dinojuttu.

Ekana pikkuveljelle 10v:

Kaava: Oma,vapaalla kädellä leikattu.
Kangas: JNY:n tähtijersey.
Koko: n.54-56.

Tämä meni äidilleni, itse valitsi kerran kankaan:
Kaava: oma
Kangas: Sampsukka
Koko 54-56

Sitten kummipojalle:

Kaava: Ottobren Muraveinik muokattuna vähän vaikka mistä.
Kangas: Velour Eurokankaasta, vuorena ruskea fleece, myös EK:sta.
Koko: n.53-54

Kummitytölle:
Kaava: oma
Kangas: Ehkä EK?
Koko n.54

Ja toiselle kummitytölle:
Kaava: oma
Kangas EK
Koko n53-54


Siinäpä olikin liuta hattuja. Ja itellä ei oo yhtään.. mikä meni vikaan??

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Kun kerran aloittaa...

.. ei pysty lopettamaan!
Ensin tuli yksi, ja heti perään kaksi lisää!

Kaava: Oma. Yläosan piirtelin piirtämästäni bodyn kaavasta, alaosa liivimekosta ja huppu jostain ottobrelehden hupusta sovellettu tuohon sopivaksi.
Koko: 74-80
Kangas: Michas stoffeckelta saksasta.

Kankaan kotiuduttua minulle en jostain syystä enää tykännytkään siitä, se näytti jotenkin pliisulle. mutta vaatteena siitä tulikin oikein raikas ja kiva!



Kaava: Huppariliivimekon kaava sama kun ylemmän, leggareiden sama kun täällä ja täällä.
Koko: 74-80 cm
Kankaat: Omppu on lieblingsstückeltä, pallotrikoo Nokian kauppahuoneelta.



Kavaat: Sama kun yllä
Koko: 74-80 cm
Kangas: Michas stoffecke.

Tässä vielä vähän huono sovituskuva, parempaa ei oo tarjolla :D


Että sellasta tällä erää :)

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Mistä näitä vauvoja oikein tulee??

Vauvalahjaa,taas! No,niitähän on kiva tehdä!

Haalari, vaippoja ja liivinsuojia!

Haalarin ja liivinsuojat tein lahjaksi, vaipat pikkumiehen äiti pyysi minun tekemään, ne myyty heille.


Koko: 68cm
Kaava: Oma muokkaus, alkuperäis kaava Ottobren mustikkahaalari. Siitä jo kyllä muokattu melkolailla, mittasuhteet muutettu melkein kokonaan. Olkaimet, kaula-aukko ja vetskari kaavan mukaan.
Kangas: Kestovaippakaupan joustofrotee.

Kaveriksi syntyi samasta kuosista vaippa ja liivinsuojat. Liivinsuojia tein yhteensä 6 paria, eri kuoseista. Päällä pul, ihoa vasten coolmax. Imuna flanellia. Ompelin mukaan myös 2 taittoimua flanellista.

Vaipan kaava: Oma muokkaus. (Ostetusta tsi-vaipasta piirrelty mallia, mittoja myös kestovaippayhdistyksen sivuilta.)
Koko: M-L
Kangas. Royal-kestot. Muut vaippakankaat, Royal-tuote ja Sampsukka.

Vaippa siis taskuvaippa, ja ulkokuorena pul, sisäpuolla ihoa vasten coolmax.

torstai 12. tammikuuta 2012

(Joulu) lahjoja.

Tuntuipas typerälle kirjoittaa sana Joulu. Se kun on jo mennyt, ja seuraavaan on niin pitkä aika. No,tässä kuitenkin jotain ennen joulua tehtyjä, kun muistikorttikin löytyi! :)
Nyt ne (joululahjat) uskaltaa jo paljastaa.

Ensiksi ihan muutenvaan ommeltuja:

Mieheni sisko osti kankaat ja minä ompelin hänen nuorimmaiselleen.

Kankaat: Hilcon harjattu college. Ostettu Nokian kauppahuoneelta. Paikasta ei palvelultaan jäänyt kauhean hyvä kuva.
Kankaita (monia!) leikattiin liian vähän (jopa 10cm..) ja vinoon, ja kun reklamoi,meni 3kk ennenkun mitään tapahtui. Silti käteen jäi vaan 14cm puuvilla kangasta. (Heidän tapansa hyvittää liian vähän leikattu kangas,josta kuitenkin maksettu täysi hinta??)

Kaava: Muokattu ottobren kaavasta, pohjana on ehkä Monkey niminen kaava, jostain vanhemmasta lehdestä. Voin etsiä jos joku tarvitsee.

Koko: n.98cm

Tästä tuli kivan näköinen! Vierastin kangasta aluksi, oli jotenkin synkkä. Mutta vaatteena näyttää kivalle! Miksi useat kankaat näyttävät kankaana tyhmälle,mutta vaatteena super kivalle?

Liivin kaveriksi, tai muutenvaan, syntyi paita:

Ovat lähempänä toistensa sävyjä oikeasti, kuvattu vaan eri valossa. Eikä yhteiskuvaakaan ole, kun paita pääsi jo hieman aikaisemmin käyttöön, liivarin kanssa oli vetoketjun valitsemis pulma.

Kangas: Nokian kauppahuone.
Kaava: Papana muokattuna ja suurennettuna.
Koko n.98 cm

Sitten kummipojan joululahjuksia:

Kaava: Let it be, Ottobre.
Koko: 128cm.
Kangas: Ikasyr.

Kaava: More grey, Ottobre
Koko: 128cm
Kangas: Kangashamsterit (Iikkukiikku?!)

Ja helma ei oikeasti ole vino..

torstai 5. tammikuuta 2012

Helikopteria ja leijonaa.

Niin. Helikopteri-leijona joustofroteesta tytölle liivari:
Kaava: Sama kun aikaisemmissa, saatu kaava muokattuna.
Koko: n.80 cm.
Kangas: Sampsukka.

Kaveriksi vielä leggarit:
Kaava: Oma
Koko 74-80
Kangas: LastenMetsolan joustofrotee.

Ei nyt ihan sama keltainen kun liivarissa,mutta nämä käyvät meillä monen vaatteen kaveriksi!