sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Pupuja, pupuja, PALJON pupuja!


Talvella sain yllärinä pienen palan tätä IHANAA pupua Pikkukiiskeltä. Hän ystävällisesti jemmasi (ja hakikin!) minulle "muutamaa" kangasta luonaan, ja kun sain pussin käsiini, huomasin että sinne oli sujahtanut tätä ihanuutta!
Sittemmin tätä oli myynnissä pieni erä.


Palasesta riitti kietaisubodyyn. Ja sellaisen tästä ehdottomasti halusin! Onhan tämä niin suloinen kuosi pienenpienelle ihmiselle. Käännettävillä hihansuilla tietysti.


Kaava: Muokkailtu Ottobre 6/2012 "Kisuliini"-kaavasta. Alkuperäistä on takakappale ja raglansaumat.
Koko: 56cm. (Kisuliini-kaava muokattu ensin kokoon 50cm, koska koot alkoivat vasta 56cm:stä, ja kaava on minusta reilua kokoa pituudesta.)
Kangas: Interlockia, Pikkukiiskeltä, Melli EcoDesign:in.

Koska Pikkukiiski on auttanut minua monesti kangasasioissa, ja jemmaillut kotiinsa minun kankaitaan, kunnes olen ne päässyt hakemaan, halusin muistaa häntä pienellä vauvalahjalla.

Kankaaksi halusin valita jotain tyttömäistä. Sekä jotain sellaista, jota hän ei ole itse suunnitellut, jottei samaa kangasta olisi jo kaapissa/käytössä kasapäin.
Se vasta olikin haastavaa. Kuinka vähän minulla onkaan ihan selkeästi (kuviollisia)tyttökankaita! Ja varsinkaan niitä, mitkä eivät ole Pikkukiisken käsialaa :D

Kankaaksi valikoitui loppujenlopuksi Nosh:in pupuinterlock.




Kaava: Sama Kisuliinin muokkaus.
Koko: 56cm
Kangas: Nosh

Kaveriksi myssynen:


Kaava: Ottobre 5/2006 muokattuna
Koko: n.39cm
Kangas: Nosh

Kankaasta riitti vielä omalle neidille mekkonen. (värit vähän tunkkaiset):


Kaava: Suurikäsityölehti muokkailtuna (kavennettu,laskokset jätetty pois, pidennetty). Kaavan olen saanut piirrettynä,joten lehden numero hakusessa.
Koko: 92-98cm
Kangas: Nosh





Huh. Johan oli pitkä postaus.

(Blogini täytti muuten 3-vuotta!! Kiitos IHAN jokaiselle kävijälle ja lukijalle!!
Mitään ommeltavaa arvontaa en enää uskalla järjestää,ettei ommeltavien toimitusajat veny kamalan pitkiksi pienen masumurun lähestyvän syntymän vuoksi. Mutta katsotaan jos jotain pientä tässä kesän mittaan :) )

15 kommenttia:

  1. Aivan ylisuloisia!!!! Kyllä ne onkin nuo pikkuset niin pieniä!!! :D

    VastaaPoista
  2. Ihania pupusia! Onnea 3-vuotiaalle blogille :)

    VastaaPoista
  3. Nää kaikkein pienimmille tehdyt on supersuloisia <3

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihania bodyja ja ihana lakki ja ihana mekko <3

    VastaaPoista
  5. Onnea blogille! Ihana pupu body:) -Ulla-

    VastaaPoista
  6. Mua ihan harmittaa, etten aikanaan tuota ylempää pupukangasta hankkinut. Nyt olis tulossa sille sopiva käyttäjäkin :) Pikkuset bodyt inspiroivat itseäkin ainakin suunnittelemaan pikkuruisten vaatteiden ompelua :)

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti edessä on vielä seuraavat 3 vuotta kun saa ihastella sinun töitä. Ihania pupuja, olen niin samoilla linjoilla! Ja taas siistiä kädenjälkeä :)

    VastaaPoista
  8. Aivan ihania pieniä bodeja ja suloinen mekko! (:

    VastaaPoista
  9. Ihania ompeluksia <3 ja paljon onnea kolmivuotiaalle!! :)

    VastaaPoista
  10. Oih tuota pupukangasta, aivan hellyyttävän suloinen body tuli siitä!

    VastaaPoista