tiistai 2. huhtikuuta 2013

Tiikerinlapsia.

Minä tykkään haalareista. Jotenkin salakavalasti meidän melkeen kaikki haalarit ovat käyneet pieneksi, ja haalarien tilalle on ilmestynyt mekkoja.
Asialle piti äkkiä tehdä jotain!!

Kankaaksi valikoitui tiikereitä velourin muodossa. Tyttö oli kankaasta vallan innoissaan!





Kaava: Oma, haarakiilaan otettu mallia Me&I haalareista.
Koko: n. 92cm. Käyttöikä on pitkä noiden "henkseleiden" ansiosta, lahkeisiin jätin myös pituutta.
Kangas: Ihanaa tiikerivelouria Käpyseltä! Resori Liandlo.






Kangasta leikellessä sain vision. Harmi,ettei minulla ollut visiota varten tarpeeksi kyseistä kangasta kangaskaapissa, joten ei kun metsästämään, mistä kangasta saisi. Kyseessä on siis Hilcon oranssi-punaraidallinen Campantrikoo, joka käy tiikereiden kanssa kun nakutettu! Sävyt ovat juuri oikeat!
Onneksi Ottobrelta löytyi lisää, kun sähköpostilla kyselin.

Paidasta ei ole erikseen kuvaa, mutta tein ihan peruspaidan ilman mitään kikkailuja. Tässä sovituskuvia sekä paidasta että haalarista, sekä tytöstä, jota olisi kiinnostanut muut asiat paljon enemmän kun mallina oleminen:






 




Kasvunvaraa löytyy hieman, mutta ei kuitenkaan liikaa, jottei voisi jo käyttää.

19 kommenttia:

  1. Vautsi mikä setti, hyvin mätsää yhteen! :)

    VastaaPoista
  2. Mielettömän söpö yhdistelmä! Tosi ihanaa haalarikangasta =)

    VastaaPoista
  3. Tosi hienot! :D Ja toi sidontasysteemi on nerokas! :)

    VastaaPoista
  4. Mahdottoman kivat! Ja kyllä, tuo kuosi on ihana myös mun mielestä ;) (Ja onpa valloittavia ilmeitä ja poseerauksia, liekö tarkoituksella vai tahattomia, mutta suloinen on hän kyllä <3)

    VastaaPoista
  5. voi kuinka ihana haalari ja hyvin mätsätty pusero!

    VastaaPoista
  6. Söpöt! Nuo solmimisnauhat on kivat!

    VastaaPoista
  7. Aijai! <3 Kiitos tästä, kylläpä alkoi kiinnostaa kaapissa lojuvat tiikerit taas aikalailla enemmän kuin tähän saakka.. :D

    -Niina

    VastaaPoista
  8. Ihanaiset! Lämmittä niin mieltä, koska omalla pikkuisella on myös samaiset tikruhaalarit <3

    VastaaPoista
  9. Minäkin tykkään haalareista ja oon oikeastaan vasta nyt tytön aikaan niistä innostunut! Nyt en vaan osaa enää tehdä kun tuntuu ettei niitä tule kohta käytettyä kun vaipat jää pois jne. Kesäksi ois ihanat tuollaiset naruolkainhaalarit jostain kepeästä puuvillasta! Tikrut sopoo loistvasti haalareihin!!

    VastaaPoista
  10. ihana haalari ja hyvin matsaa paita <3 voi pientä mallia, kun ei halunnut kuvaan..

    VastaaPoista