keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Unohtuneet Part 1.


Paljon perusjuttuja on jäänyt bloggaamatta, koska: "bloggaan tämän eka, kun tässä on joku juju, ens kerralla varmasti bloggaan nämä bodyt".
No,se ensikerta aina venyy ja venyy. Mutta ei veny enää!!
Seuraa varoitus: Tämä on PITKÄ postaus perusjutuista.

Olen jopa meinannut jättää nämä bloggaamatta. En kuitenkaan halunnut, koska blogi toimii minulle myös muistikirjana. On kiva myöhemmin palata katselemaan, mitä kaikkea on tullut ommeltua. Ainoastaan yksiväriset paidat/leggarit/housut on jäänyt bloggaamatta, koska ne on
A). päässyt heti käyttöön
B). bloggaamistahti on muutenkin vähän tälläinen :D

Ensiksi pari kietaisubodya vielä. Ovat kyllä jo käyneet meille pieneksi... :D


Kaava: Ottobre kisuliini (1/2012) muokattuna.
Koko: 56cm (muokattu kaavanmukaan 50cm, mutta vastasi täysin 56cm,mahtui hyvin sinne asti.)
Kangas: Kettu Nosh:ilta, Maatila ja pilvi JNY:n.

Sitten tavallisia bodyja. Kaikki tykättyjä ja pidettyjä! Kohta jo pieneksi käymässä nämä. pandasta joutunee ehkä tekemään uuden isomman, tykkään niiiiiin kovasti!





Kaava: Ottobre (1/2013) kisuliini.
Koko: 56/62 cm
Kangas: Sampsukka, Ikasyr, Jny (Lasten Taikamaasta ostettu), Metsola, Viljaminpuoti.

 (Järkyttävä miten huonoja kuvia...! Ihan tunkkaisia :D )

Kaava: Ottobre Kisuliini
Koko: 62/68cm
Kangas: Jny

Sitten parit haalarit:

(Nämä olivat meidän kotiinlähtö haalarit!)



 
(Voihan silittämättömyys..)


(Maailmankaikkeuden huonoimmalla valolla kuvattuja..)

Kaava: Oma, sama kun aikaisemmissa vastaavissa. resorilahkeisissa kangas ei riittänyt terällisiin joten niihin laitettu siksi resorit. Aika kivat niinkin!
Koko: 56/62cm
Kangas: Sampsukka, Kvk, Selia.

Synttärilahjaksi kummipojalle:






Kaava: Bodyt: Kisuliini (Ottobre 6/2012), Housut: Reilusti muokattu (kavennettu,ja muokkailtu muutenkin ) Little Rabbit (Ottobre 1/2012)
Koko: bodyt: 80/86cm, Housut (80) 86/92cm, menee pitkään resorien ansiosta.
Kangas: Jny. (trikoo/velour)

Huhhuh. Aploodit niille ketkä jakso loppuun asti!
Ja kyllä, Part.2 tulossa....

torstai 31. lokakuuta 2013

SaVaway Viljaminpuoti.


Kuulun ompeluryhmään, jossa vietetään perjantai-iltojen ratoksi ompeluhasteita.
Tavoitteena on ommella sovitusta aiheesta jotain, 2 tunnissa.
Joku aika sitten oli Viljaminpuodin pitämä haaste.

Haaste oli ryhmähaaste. Ryhmäämme kuului 3 ompelijaa ja aiheeksi valikoitui syntymäpäivä. Jokaisen meistä piti ommella jotain teemaan sopivaa.

Jokainen ryhmäläisemme sai palan viljaminpuodin puudelitrikoota.
Pala ei ollut hirmuisen iso, ja jotain muuta kun ihan perusbodya tms.
No,siitä tuli perusbody, mutta tuli muutakin:


Maalasin etukäteen luonnonvalkoiselle trikoolle puudelin kuvan. (Kuvassa näkyy vielä hieman pinkkiä, se johtuu "apupiirroksesta" joka hävisi kyllä pesussa.)



Kaava: Oma, melko vapaasti piirrelty bodyn olkasaumoista mittaa ottamalla.
Kangas: Eurokangas
Koko: n. 62cm.


Pitsiä laitoin helmaan sekä "hihoihin". (Miksikä nuita nyt sitten kutsutaan?)
Täytyy kyllä paljastaa että loppuviimeksi parin pesun jälkeen purin pitsin helmasta pois, koska se vaati joka kerta hyvän silityksen jottei ollut tuhannen mytyssä. (Niinkuin pitsit helmoissa yleensäkin). Surautin siihen rullapäärmeen.

Kaveriksi body:

Kaava: Ottobre 6/2012 Kisuliini
Kangas: Viljamin puoti
Koko: 62/68cm


(Ei, en saanut näitä kahdessa tunnissa valmiiksi... :D )

maanantai 21. lokakuuta 2013

"Äiti, tee minulle prinsessa paita!"


Meillä oli viikonloppuna ompelulanit. Vanhempi neiti jäi viettämään isin kanssa laatuaikaa, ja äiti sai pyynnön ommella prinsessa paidan! (Mistä kummasta meillä on opittu prinsessajuttuja??!!!!)

Tälläinen siitä tuli:


Kaava: Ottobre 1/2012 Funny Sleeves muokkailtuna. (siinä oli kyllä rypytykset hihoissa vissiin, mutta se hihan kaava oli jo ennen rypytyksiä vaan pari cm pidempi, jos sitäkään, kun meillä nyt sopivissa hihat).
Koko: 98cm
Kangas: Maxidots, ostopaikkaa en muista.




Hihat rypytin aluksi vain päältä (keskeltä hihaa), mutta sitten päätin vielä kiinni surautellessa laittaa myös hihasaumaan.

Kävin ostamassa paikallisesta Askastelukulmasta silitysarkkeja ja vähän strasseja. Meinas vähän mopo keulia kun noita strasseja ja kruunua/tiaraa tein!
Ensin oli tarkoitus ihan vaan "perus" kruunu ja siihen päihin pari timanttia. No, ei tullut sellaista. Timanttejen laittelun lomassa piti jo vähän hillitä itseä ettei mene ihan överiksi. Pistetään sen piikkiin että on eka prinsessa vaate jonka tein....!

Neiti 2,5v oli niiiiiiin innoissaan timanteista!
Tosin jostain syystä neiti 2,5v ei ollut niin kauhean innoissaan kuvaamisesta:

("Ottaisitko sen kisun pois edestä että äiti saa kuvattua paitaa.")



Missä vaiheessa teidän lapset on alkanut "poseeraamaan"? Meillä nämä kuvienotot on aina yhtä heilumista ja hyörimistä ja karkailua.. :D
No, tästä saa nyt luvan saada selkoa sen minkä saa. Pääasia että paita on mieluinen sekä äidille että tytölle! Ja tällä idealla toteutuu varmasti muitakin paitoja, nuo hihat on kivat!

torstai 3. lokakuuta 2013

Vaaleanpunainen pupunen hyvän asian puolesta!


Tiedätkö mikä on Roosanauha? Se on rintasyövän kansainvälinen symboli.
Kuulun innovatiiviseen ja lämminsydämiseen ompeluporukkaan joka haluaa olla mukana tekemässä hyvää!
Perjantaina, 4.10.2013, on virallinen Roosanauha päivä ja keksimme tavan kerätä rahaa omaan lahjoituspottiimme joten järjetämme huutokaupan samalle päivälle.
Ompelimme tuotteita joissa kaikissa on jotain pinkkiä. Perjantaiaamusta, klo 8 alkaen, voi huutaa itselleen uniikin käsityön. Huutokauppa on voimassa iltaan 20.00 asti jonka jälkeen voitetun tuotteen summa maksetaan suoraan ilman välikäsiä perustamamme keräyksen sivulle.
Keräyssivusto: http://oma.syopasaatio.fi/roosa-nauha/aloita-keraeys.aspx?col=5-627#.Uj2NLcuuBF8.facebook

Sen jälkeen huudettu tuote postitetaan sinulle ompelijan toimesta.
Lahjoituksen pottiin voi toki tehdä vaikka ei huutokauppaan osallistuisikaan. Uskon että jokainen euro hyvälle asialle on tärkeä!


Huutokohteet löydät täältä: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.519378318139623.1073741829.120673634676762&type=1

Itse ompelin mukaan edellisen postauksen pipot, sekä tämän paidan:


Kaava: Oma sovellus persupaidan kaavasta. Hihan pyöriöön mallia otettu Ines-tunikan hihan kaavasta. paita on ihan pienesti A-linjainen, ja helmaa ministi pyöristetty.
Koko: (92)98cm. (Tarkemman mitat löytyy huutokohteesta, mutta sanoisin että ennemmin 98cm. Menee kuitenkin ihan kivasti jo hieman aiemmin.)

Kangas:
Käpysen taikametsäjersey. Applikaatio velouria.
  
Hihoissa rypytys tuomassa pientä "nostetta".
2v:tä kiinnosti enemmän lankarulla kun poseeraaminen:
Tyttö on 90cm pitkä, ja paita on himpun reilu. Ei kuitenkaan liian iso jo nyt pidettäväksi.
Hihoissa on kuitenkin hyvin kasvunvaraa. (Kuvassa sen huomaa hyvin tuosta olkapään ja kyynerpään välistä).

Helmakin on suht pitkähkö, yltää reilusti pyllynpäälle. A-linjaisuutensa vuoksi paita ei jää kuitenkaan "ryttyyn"/nouse ylös vaikka helma yltääkin pyllyn päälle.


(Rypytetyt pyöriöt. Hieman huono kuva kun nousee tuo hihan "liikapituus" tuohon, mutta ei ollut malli oikein yhteistyökykyinen, joten piti vaan räpsiä muutama kuva mahdollisimman äkkiä sen kummemmin suoristelematta.)
Käykää huutamassa hyvän asian puolesta suomalaista käsityötä! :)
Kohteita löytyy niin lapsille kun aikuisillekin.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Päänlämmittimiä hyvään tarkoitukseen!

Tiedätkö mikä on Roosanauha? Se on rintasyövän kansainvälinen symboli.

Kuulun innovatiiviseen ja lämminsydämiseen ompeluporukkaan joka haluaa olla mukana tekemässä hyvää!
Perjantaina, 4.10.2013, on virallinen Roosanauha päivä ja keksimme tavan kerätä rahaa omaan lahjoituspottiimme joten järjetämme huutokaupan samalle päivälle.
Ompelimme tuotteita joissa kaikissa on jotain pinkkiä. Perjantaiaamusta, klo 8 alkaen, voi huutaa itselleen uniikin käsityön. Huutokauppa on voimassa iltaan 20.00 asti jonka jälkeen voitetun tuotteen summa maksetaan suoraan ilman välikäsiä perustamamme keräyksen sivulle.
Keräyssivusto: http://oma.syopasaatio.fi/roosa-nauha/aloita-keraeys.aspx?col=5-627#.Uj2NLcuuBF8.facebook

Sen jälkeen huudettu tuote postitetaan sinulle ompelijan toimesta.
Lahjoituksen pottiin voi toki tehdä vaikka ei huutokauppaan osallistuisikaan. Uskon että jokainen euro hyvälle asialle on tärkeä!

Myytävät tuotteet löydät täältä: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.519378318139623.1073741829.120673634676762&type=3


Tapahtuman sivu: https://www.facebook.com/events/580198008705420/580198805372007/?notif_t=like
Minun panokseni huutokauppaan: (yksi applikoitu paita on myös tulossa, siitä postaus varmaankin huomenna, kunhan saan sen valmiiksi!)
Ryppypipo, koristeena virkattu kukka. (blogiin ladatessa tausta muuttui sinertäväksi, enkä saanut sitä pois, mutta tapahtuman sivuilla on sama kuva, ilman sinertävyyttä, ja sävyt näkyvän minun näytölläni siinä suht oikeilta.)

Koko: n.53-56. Omaan 54,5cm päähän juuri täydellisen kokoinen.
Kaava: Muokattu omasta peruspipon kaavasta ryppypipoksi. Mallia siitä,minkä näköinen kaavan pitäisi olla katsoin Modan ryppypipon kaavasta. (Kyseistä lehteä minulla ei ole, mutta katsoin netistä pienoiskuvaa ja muokkasin sen perusteella.)
Kangas: Käpynsen taikametsäjersey. Vuori valkoista jerseytä.



Tässä toinen:



Kaava: Sama kun ylemmässä.
Koko: Sama kun ylemmässä.
Kangas: Versonpuodin Muisto-joustofrotee värjättynä puuteripinkiksi/hennon vaaleanpunaiseksi.


Tulkaahan sankoin joukoin huutelemaan hyvän asian puolesta! :)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kalajuttuja.

Peruspaitaa pikku lisukkeilla:



Kaava: Ottobre 6/2010 Ines-tunika (vaikka onkin minusta aivan paitamittainen, vaikka helmaa on jatkettu pidemmäksi).
Koko: 92cm (kaava kavennettu 86cm:ksi, ja pituus ainakin 98,ellei 104 mukaan. Kaula-aukkoa saatoin avartaa.)
Kangas: Majapuulta. Resori muistaakseni Sampsukasta.


Tämän parempiin sovituskuviin emme kyenneet tällä kertaa:
(Minusta tämä alkaa olla jokakertaista... :D  Syy lienee muutamien päivien päästä saavutettava 2,5vuoden ikä? )





torstai 5. syyskuuta 2013

Lohipäämme..

..niinkuin neiti 2v. sanoo. Elikkäs Lohikäärmejuttuja tiedossa.

Saumanvarassa (fb:n ompeluryhmä) järjestettiin kesäkuussa "Saumanvaran salainen ystävä"- vaatevaihto. Tarkoituksena oli ommella vaate, lähettää se ennalta arvotulle salaiselle ystävälle (josta oli saanut pienesti tietoa) ja vastaavasti itse sai joltain toiselta vaatteen.

Minun salaisella ystävällä oli kaksi lasta, joista valitsin vajaa 3v. pienen pojan.

Minusta oli ihana päästä ompelemaan pojalle, omien tyttöjuttujen jälkeen! :)


Tässä lopputulos:


Kaava: Ottobre 4/2012 Little Lamb. (Helmaa himpun pidennetty, käänteen verran muistaakseni). Ja olikohan kaava pitkähihainen, en muista. Kaula-aukkoa isonnettu muutaman millin verran, kun kuvauksessa luki, että lapsi on ehkä hieman isopäinen ikäisekseen.
Koko: 104cm
Kangas: Hamburgerlieben (?) kangas, Maksi dots. Ostopaikkaa en muista. Resori HannanKankaan sinappi.





Neiti 2v. oli sitä mieltä että "lohipäämme"paita olisi hänelle. Olisi kovin halunnut pukea paidan päälleen. Täytyihän hänelle sitten tehdä oma.


Kaava: Ottobre 4/2012 Little Lamb, kavennettuna (oli sellaisenaan aika teltta meidän tytsylle.) ja pidennettynä helmasta.
Koko: 92cm
Kangas: Hamburgerlieben (?) Maxi Dots, ostopaikka tämänkin osalta kadoksissa. Samasta paikasta ostettu kun turkoosikin. Resori Nappi& Nauha. (hieman "kirkkaampi/lämpimämpi" sinappi kun ylläolevassa, sopi tähän paremmin).



Kaveriksi pöksyt. Nämä oli tarkoitus tulla erään toisen paidan kaveriksi, mutta valmistuivat tämän paidan kanssa yhtäaikaa. Sopii kivasti myös tälle pariksi:


Kaava: Ottobre 1/2009 Saimi, sivusaumalliseksi muuteltuna, hieman muokkailtuna.
Koko: 92cm
Kangas: Majapuu.

Luulen että minun lapseni on maailman vaikein kuvattava! Miten kuvaatte ikiliikkujia?